Virtaviivaisten viggaajien ryhmäkeskustelu Live Messengerissä alkoi hyvin pienistä alkukankeuksista huolimatta. Ja siitäkin huolimatta, että minä putosin langoilta ihan loppumetreillä. :)
Meseä olin käyttänyt aikaisemmin mutta nyt sen käytössä on ollut muutaman vuoden tauko. Minulla oli takana kurkkijoina kolme lastani, jotka samalla tekivät iltapuuhiaan. Isommat lapset (9 ja 10 -vuotiaat) innostuivat kovasti asiasta ja halusivat Mesen asennettavaksi omillekin koneilleen. Ehkäpä pian juttelen lasteni kanssa Mesen välityksellä... Tai sitten en. Toivottavasti heidän kokeilunsa eivät kovasti häirinneet muita keskustelijoita...
Yksityisyydensuojan ongelmistakin keskusteltiin. Keskustelijat eivät olleet itse törmänneet varsinaisiin ongelmiin, mutta olivat kyllä kuulleet puhuttavan ja pohtineet asiaa. Puhuimme siitä, kuinka nuoret eivät välttämättä tiedosta mitä kaikkea kannattaa itsestään paljastaa. Ja kuinka avoimesti he kertovat esim. salasanojaan kavereille. Ja yleensäkin kuinka paljon kerrotaan itsestä ja omista tapahtumista verkossa. Monet eivät varmaankaan tajua, kuinka avointa tieto netissä onkaan. Vaikka Facebookissakin on yksityisyyden suojan asetuksia ja voit rajata esim. statuksesi näkyvyyttä ihan henkilötasolla.
Keskustelimme myös siitä kuinka opettajat (ja miksei myös muutkin ihmiset) kertovat esim. Facebookissa itsestään ja työpäivästään sellaisia asioita, joita ei kannattaisi kaikille paljastaa. Eräs kollegani on todennut, että Facebookissa kannattaa kertoa se, minkä voisi sanoa kaupan kassallakin. Tämä on mielestäni hyvä asia muistaa aina kirjoittaessa Facebookiin. Ja Facebookin kohdalla monesti mietitään sitä rajaa, ketä voidaan hyväksyä kavereiksi. Otetaanko oppilaita kaveriksi vai eì? Entä työkaverit tai pomo? Itselläni on aikuisia oppilaita /opiskelijoita ja olen heitä hyväksynyt kaveriksi. Mutta vain kun he itse ovat sitä pyytäneet. Itse en ole lähtenyt heitä etsimään enkä ehdottamaan kaveruutta. Mutta jos he ovat minut löytäneet, niin olen heitä kaveriksi lisännyt. Facebookissa en töistä suuremmin kirjoittele. Mitä nyt joskus jotain pientä. Mutta en ole kyllä miettinyt mitä voin kirjoittaa kotielämästä. Kirjoitan ihan arkipäiväisiä asioita eli juuri niitä asioita, joita voisin puhua kaupan kassalla. :)
Pohdimme myös mitä me voimme tehdä, jotta oppilaamme ymmärtäisivät paremmin nämä yksityisyydensuojan asiat. Totesimme, että ei siinä auta muu kuin puhuminen. Puhua, kertoa ja toistaa. Ehkäpä jossain välissä jotain jää jollekin mieleen. Ja tässä suhteessa aikuiset ja nuoret eivät eroa toisistaan. Joskus tuntuu, että aikuiset ovat vieläkin tietämättömämpiä kuin nuoret. Mutta aikuiset ovat varovaisempia. He eivät ihan niin avoimesti lähde kertomaan itsestään kuin nämä "diginatiivit" nuoret. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti