Mesettämisestä olen kuullut lapsiltani vuosikaudet mutta vasta tänään pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan. "Kun oli pakko".
Verkkokeskusteluun osallistumien vaati ohjelman asentamisen omalle tietokoneelle. Onneksi poikani oli apunani vaikka ohjeet olivat selkeät ja olisin todennäköisesti selviytynyt itsekin mutta näin se kävi näppärästi. Opin kyllä lisäämään kavereita meseen ja kokeilin ryhmän muodostusta. Kätevä toiminto.
Alussa muut toimijat oli näytössäni estettynä enkä päässyt yhteyteen mutta sitten sain taas apua ja pääsin mukaan muiden aloittamaan keskusteluun, hieman myöhässä tosin. Olin innoissani istunut koneella odottamassa meseen pääsyä lähes tunnin.
Yllättävää oli keskustelun tiivis tahti. Tässä keskustelussa pitää olla täysillä läsnä –lukea uusia viestejä ja kirjoittaa edellisiin. Erityisen haastavaa se oli kun keskusteluun osallistui monta henkilöä. Paljon merkkejä ja mahdollisuuksia viestintään jäi vielä käyttämättä.
Keskustelussa todettiin nuorten leväperäinen suhtautuminen omien asioitten jakamiseen netissä. Henkilökohtaisten tietojen levittäminen sekä mm. uskaliaat kuvat itsestä ja kavereista saattavat nuoret mahdollisen väärinkäyton kohteeksi. Nuoret eivät myöskään ymmärrä tietojen taltioitumista tai sitä, että vaikkapa työnantaja saattaa tarkistaa työnhakijan sivustoa facebookista. Keino oppilaiden suhtautumisen muuttamiseen on ainoastaan valistus – sekä koulussa että kotona. Toisaalta todettiin, että myös aikuiset mm. opettajat kertovat yllättävän vapaasti työstään netissä muistamatta, että oppilaatkin niitä kommentteja saattavat lukea. Netissä on helppo unohtaa työrooli ja jos on hyväksynyt oppilaat kavereikseen facebookissa, myös he lukevat kaikki henkilökohtaiset kommentit tehden niistä omat johtopäätökset.
Tulimme siihen tulokseen, että oppilaan ei kannata laittaa koko nimeään, joskus ei edes etunimeään nettijulkaisuun. Kuvia voi näyttää, jos on oppilaan ja vanhempien lupa julkaisuun. eJournal –verkkolehti sekä muut suljetut yhteisöt ovat turvallisia.
Yhteisöllinen tapa käsitellä asioita – ratkaista ongelmia, keskustella vaihtoehdoista, synnyttää uusia ideoita, jakaa kokemuksia voisi kuvitella kiinnostavan oppilaita. Itsestäni se ainakin tuntui kivalta – ei työltä tai opiskelulta ollenkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti